Itsensä johtaminen on ymmärretty väärin - työtä ei voi johtaa yksin

On surullista huomata, miten moni voi työssään huonosti. Työssä jaksamista käsittelevä podcast-jaksomme sai monet jakamaan kokemuksiaan uupumuksesta, keskittymisvaikeuksista ja muista työssä jaksamisen ongelmista.

Työelämä on vaativaa ja usein vaativin asiakas on työntekijä itse. Aina voisi tehdä enemmän, paremmin ja tehokkaammin. Aikamme ilmiö on sekin, että työelämän vaativuus on valunut myös kodin piiriin. Perheen ja vapaa-ajan suorittaminen vaatii nykyään ravitsemuksen, urheiluvalmentajan, kasvatustietelijän ja konmarituksen ammattitutkinnon ja monen arki hoituu vain kurinalaisen excelöinnin avulla. Kuormitus ei enää lopukaan työpäivän loputtua vaan jatkuu iltaan asti, jolloin älylaitteet valvottavat meitä pitkälle yöhön.

Keho ei kehity ilman rasitusta, mutta ei myöskään ilman tarvittavaa palautumista. Sama pätee mieleen. Itseään saa haastaa ja ihminen kyllä joustaa ja venyy. Mutta samalla olisi supertärkeää huolehtia riittävästä levosta. Ilman palautumista aivojen suorituskyky alkaa laskea ja pitkittyessään seuraukset voivat olla katastrofaalisia.

Tuottavuus ei kohene teollisen maailman keinoin

Tietotyöläisen tuottavuus ei enää parane työtunteja lisäämällä, mutta työntekoa on vaikea lopettaa, kun se kulkee aina taskussa mukana eikä mieli lakkaa askartelemasta työasioiden parissa. On epäintuitiivista laittaa koneen kansi kiinni ja lähteä lenkille, kun mentaalinen to do -lista huutaa tekemättämiä töitä. Se on silti juuri se, mitä pitäisi osata ja malttaa tehdä.

Tämä on tietenkin meille kaikille tietotyöläisille tuttua kauraa, mutta aina muutos ei onnistu yksin. Toki omia työtapoja on hyvä tarkastella ja kehittää, mutta pysyvää muutosta ei saa aina aikaan ilman työyhteisön yhteistä päätöstä ja tukea. On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, toimia päinvastoin kuin työyhteisö tai asiakkaat odottavat - tai mitä kuvittelee muiden odottavan. Väitänkin, että liian moni johtaa itse itseään uupumusta kohti excelöinnin, to do -listojen ja meditaation avulla. Sisään ja ulos hengittämällä kaaosta kyllä voi oppia sietämään, mutta ratkaisuksi siitä ei ole. Kuormitus ei poistu, jos työyhteisön odotukset ovat kohtuuttomia tai työmäärä aivan liian suuri resursseihin nähden. Nämä ovat johtamisen ja työyhteisön, eivät yksilön ongelmia. Ratkaisukin on siten johtamisen kehittäminen ja työyhteisön yhteinen työpäivämuotoilu, ei ainoastaan itsensä johtaminen.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Aina ei malttaisi lopettaa.

Aina ei malttaisi lopettaa.

Tapaus haastoi työpaikan pyhimmän rituaaliin

Hyvä esimerkki työyhteisön voimasta kuullaan podcast-jaksossa, jossa tapahtumamarkkinointitoimisto Tapauksen toimitusjohtaja Timo Aalto kertoo yrityksessä toteutetusta kokeilusta. Yritys päätti sulkea koko yrityksestä sähköpostin iltakuudelta. Vaikka osa työntekijöistä vastusteli, kävikin niin, että muutoksen vastustelijoista tulikin uudistuksen innokkaimpia kannattajia. Perheelle, harrastuksille ja levolle pyhitetty ilta tekikin työntekijöistä entistä tuottavampia töissä.

Tapaus hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän oikeastaan ymmärrämme siitä, miten töitä kannattaisi tehdä. Kokeiluun osallistunut Antti Kihlström kirjoittaa Twitterissä “kuinka väärässä sitä olikaan 11 vuotta, kuinka helppoa tämä on ollutkaan, ja kuinka paljon tämä on auttanut priorisoimaan omaa ajankäyttöä”. Jälkikäteen asian näkee varmasti kirkkaammin, mutta miten tiukassa työyhteisöissä istuvatkaan ajatukset sähköpostista, puheluista ja tehtävistä töistä! On niin helppoa tehdä kuten aina ennenkin (ja kaikki muutkin) ja ajatella, että kaikki mitä teemme on Tärkeää ja Kiireellistä. Entäpä jos ei olekaan? Entäpä jos hyvyytemme työntekijöinä ei riipukaan siitä kuinka kiireisiä olemme vaan siitä, kuinka epäkiireisiä olemme? Aika radikaali ajatus, eikö totta?

Etenkin jos työyhteisön jäsenet alkavat oireilla väsymystä, voi olla syytä pohtia kriittisesti - ja myös luovasti! - voisiko työtapoja rukata aivan uusiksi. Joskus yhteiset, radikaalitkin, kokeilut voivat olla juuri niitä tarvittavia toimenpiteitä, joilla koko työyhteisön hyvinvointi lähtee nousuun. Toimivimmat keinot löytyvät kokeilemalla. Jos haluat ryhtyä tuumasta toimeen, huikkaa meille. Me lähdemme mielellämme etsimään yhdessä fiksumpia tapoja tehdä töitä!

Kuuntele työhyvinvointia käsitettelevä podcast-jakso tästä:

Uramuotoilu on yksi ratkaisu pidempiin työuriin - Workday Designers kannattaa Akavan urakatsausta

Työtapojen muuttaminen onnistuu kokeilemalla