Uramuotoilun pikakurssi

Viime viikolla vietettiin podcast-päivää, sillä kävimmehän kahden eri podcastin vieraana saman päivän aikana. Podcast-päivä on itse asiassa aika hyvä esimerkki siitä, miten työt muuttuvat. Vielä vuosi sitten ajatus omasta podcastista oli vasta orastava idea, mutta nyt olemme naruttaneet jo kokonaisen kauden tulevaisuuden työtä käsittelevää Future Proof -podcast-sarjaa ja päässeet vierailemaan moniin muihinkin.

Toisille meistä työn sisältö muuttuu vaivihkaa - löydämme itsemme tekemästä podcasteja tai kehittämästä ohjelmistorobotiikkaa, kuten viime viikon lounasseuralaiselleni oli käynyt. Toisille muutos saattaa kuitenkin tulla vastaan rytinällä yt-neuvotteluiden tai elämäntilanteen muutoksen myötä. Silloin saatamme tarvita uudenlaisia ajattelun välineitä ja työkaluja. Tähän tarpeeseen me olemme kehittäneet uramuotoilukurssin.

Uskon vakaasti ihmisten kykyyn luovia mitä erilaisemmissa tilanteissa. Usein luovuutemme testataan vasta pakon edessä. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, vaan kannustamme kaikkia pohtimaan oman uran suuntaa vaikka jo heti tänään.

Oman näköinen ura rakentuu omien arvojen varaan. Kannattaa käyttää hetki niiden pohtimiseen. Ja kannattaa muistaa, että vaikka oman elämän realiteettien keskellä tuntuisi siltä, että vaihtoehdot ovat vähissä, niitä aina on. Joskus voi auttaa, että kuvittelee - ja ihan konkreettisesti piirtää! - itsensä viiden vuoden päähän. Pidempi aikaperspektiivi auttaa irrottautumaan tämän hetkisistä rajoitteista ja näkemään mikä kaikki on mahdollista. Samalla se auttaa hahmottamaan mitä pitäisi tapahtua ennen oman tavoitteen toteutumista.

Uuden uran ei tarvitse olla hyppy tuntemattomaan, vaan se voi olla sarja hallittuja kokeiluja. Uravaihtoehtoja voi tutkia esimerkiksi haastattelemalla ja tapaamalla uusia ihmisiä. Samalla kun omat ajatukset kirkastuvat, verkostotkin karttuvat.

Ja jos yhden neuvon saan antaa, se on tämä: pidä huoli kyvystäsi oppia. Tulevaisuuden töihin siirryttäessä oppimiskyky ja se, mitä voit oppia huomenna, on sitäkin keskeisempää kuin se, mitä osaat jo tänään.

Timanttipesula-podcastin löydät täältä. Keskustelemme jaksossa Unna Lehtipuun kanssa uramuotoilusta. 19 minuutin jakso tarjoaa kuuntelijalle pikakurssin uramuotoilusta!

Uramuotoilun EI tarvitse olla mieletön loikka kuilun yli vaan se voi olla sarja pienempiä askeleita, joita kuljetaan välillä sivuttain tai taaksepäin ja välillä omaa polkua raivaten.

Uramuotoilun EI tarvitse olla mieletön loikka kuilun yli vaan se voi olla sarja pienempiä askeleita, joita kuljetaan välillä sivuttain tai taaksepäin ja välillä omaa polkua raivaten.

Työyhteisön onni ei ole sattumaa - psykologin neuvot pätevät myös työyhteisöön

Kuinka pitää tuulat mukana työn murroksessa - osaamisten uudistamisen ABC