Työelämä tarvitsee varhaiskasvattajia

Saavuimme Salt Lake Cityyn, Utahiin, viikko sitten. Pistimme tuulemaan, ja uusi koti, auto, pankkitilit ja -kortit, puhelinliittymät, vakuutukset ja muut tarpeelliset asiat ovat järjestyneet ensimmäisten päivien aikana samalla, kun jetlag on pikku hiljaa hälvennyt.

Vaikeimmaksi rastiksi on osoittautunut hoitopaikan löytäminen kaksivuotiaalle tyttärellemme. Koska äitiyslomia tai vanhempainvapaita ei ole, täällä jo kuusiviikkoiset vauvat viedään päivähoitoon. Parhaassa tapauksessa lapsi on ilmoitettu jonotuslistalle jo ennen syntymäänsä, ja päiväkoteihin saattaakin olla jopa vuoden jono. Hoitopaikan järjestyminen ei onnistunutkaan sormia napauttamalla. 

En tietenkään viikon kokemuksella ole amerikkalaisen varhaiskasvatuksen asiantuntija, mutta selvää on, ettei todellakaan ole itsestäänselvää, että lapsilla olisi päivähoidossa riittävästi tilaa leikkiä, terveellistä ja monipuolista ravintoa, koulutetut varhaiskasvatuksen asiantuntijat ja ikäkauden mukaista, kehittävää puuhaa. Kaiken lisäksi päivähoito maksaa, joskin Utahin osavaltiossa hinnat ovat vielä maltilliset.

Täällä suurin osa äideistä jääkin kotiin hoitamaan lapsiaan. Ostoskeskusten leikkipaikat ovat täynnä äitejä lapsineen. Täällä moni, erityisesti äiti, joutuu tekemään valinnan uran ja perheen välillä, ja lapset usein vievät voiton. 

Täältä katsottuna suomalainen työelämä näyttäytyykin valtavan tasa-arvoisena onnelana. Miten helppoa onkaan käydä töissä, kun lapsi on päiväkodissa, jonne hän menee mielellään ja jossa lapsen tietää olevan hyvissä käsissä! 

Jotta työssä voisi kukoistaa, täytyy elämän olla muutenkin tasapainossa. Suomalainen vanhempi voi halutessaan todellakin saada kaiken. 

PS. Löysimme lapselle kokeneen perhepäivähoitajan. Toivotaan, että hoito hänen kanssaan lähtee sujumaan ja minäkin pääsen kunnolla töihin.

Workday Designersin toinen perustajaosakas Aku Varamäki viettää tammi-heinäkuun 2018 Salt Lake Cityssä, Utahin osavaltiossa.
Aku opettaa kevään aikana Utahin yliopistossa ura- ja työpäivämuotoilua muotoilun opiskelijoille. Kurssi on osa Multidisplinary Design -ohjelmaa, ja kurssin tavoitteena on auttaa opiskelijoita soveltamaan design thinking -prosessia ja työkaluja oman elämänsä ja uransa pirullisten ongelmien ratkaisuun. Kurssi antaa opiskelijoille näkökulmia työelämän muutokseen ja pohjoismaalaiseen työelämään ja työkaluja itsensä, oman uransa ja työnsä johtamiseen ja suunnitteluun.
Samalla työpäivämuotoilija Aku pääsee tarkkailemaan amerikkalaista elämänmenoa ja työelämää uudesta näkökulmasta. Näistä havainnoista voitte lukea lisää Workday Designersin blogissa talven ja kevään mittaan. Stay tuned!

Perfektionistien sukupolvi

Tuntuuko uusi ura mahdottomalta? Kolme vinkkiä huokailijoille.