Future proof -podcast: Toimistovaeltajia ja robottiavatareita

Tulevaisuuden työtä käsittelevän Future proof -podcastsarjan toisessa jaksossa keskitytään tulevaisuuden työtiloihin ja -yhteisöihin.

Jo pitkään on puhuttu siitä, että työ irtautuu paikasta. Silti jumitamme edelleen aamukahdeksan ruuhkissa kuten aina ennenkin. Juuri nyt teknologia kehittyy kuitenkin valtavin harppauksin ja saattaa oikeasti vapauttaa meidät toimistojen ikeestä. Vaan olemmeko siihen valmiita?

Jaksossa tutustumme coworking-tiloihin MOW:n eli Mothership of Working kapteenin Elmeri Kaukon johdolla. Coworking-tilojen kasvu on ollut huimaa, eikä suosion ennusteta hiipuvan tulevaisuudessakaan, päinvastoin. Tutkimme jaksossa suosion syitä ja pohdimme perinteisten toimistojen tulevaisuutta.

Coworking-tilojen suosion kasvusta huolimatta monet työntekijät ovat edelleen kiinni omissa toimistoissaan. Jaksossa tutustutaan esimerkkien kautta yrittäjiin, joiden työ on aidosti irronnut paikasta. Miten tekevät töitä esimerkiksi toimistonomadi Janne Saarikko, somestrategi ja -vaikuttaja Nata Salmela tai unelmiensa elämäntyyliä toteuttamaan lähtenyt Aissa Paronen?

Jakson lopuksi luomme katseemme vielä työtilojen tulevaisuuteen futuristi Risto Linturin, tutkija Päivi Lohikosken ja VR-teknologiaa kehittävän Kristan Jäntin johdolla. Miten työ muuttuu, jos lumiauraa voikin ohjata kotisohvalta tai ulkomailla pidettävään palaveriin voi itseään edustamaan lähettää robottiavatarin?

Kuuntele jakso täältä:

Podcast on kuunneltavissa myös Kiekussa, iTunesissa ja puhelinten omissa podcast-sovelluksissa.

Juttu jatkuu Twitterissä! Me haluamme kuulla, mitä ajatuksia jaksot juuri sinussa herättivät! Osallistu keskusteluun hashtagilla #futureproof. Meidät löydät Twitteristä nimillä @paulahelle ja @akuvaramaki.

Tila tarpeen mukaan

Future Proof -podcast on täällä!