Mikko Kuitunen kirjoittaa Kauppalehden blogissaan tulevaisuuden tärkeimmistä taidoista. Hän kirjoittaa siitä, että substanssitaidot erääntyvät tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan, mutta pehmeiden taitojen arvo on nousussa ja myös pysyvämpää.
Asia on sinällään tuttua ja ollut viime aikoina paljon esillä. Pysähdyin kuitenkin reflektoimaan omia kokemuksiani liittyen Kuitusen nostamiin taitoihin, erityisesti kahteen niistä.
Yhtään kaunistelematta näen organisaatioissa ammottavia puutteita näiden taitojen osalta.
Luovuustaidot
Kuitunen kirjoittaa: ”Helpot asiat alkavat olla jo tehtyinä ja olennaiset ongelmat ratkaistu. Ainakin kertaalleen. Nyt onkin aika etsiä ja löytää uusia näkökulmia jo tunnistettuihin ja ratkaistuihin haasteisiin. Ajattelulta vaaditaan joustavuutta ja uusia väyliä. Luovuus ei ole pelkästään synnynnäistä, vaan mieltä voi harjoittaa lateraaliseen ajatteluun.”
Käytännössä työpaikoilla on valtavasti ihmisiä, jotka on vuosien ja vuosikymmenien aikana opetettu toimimaan juuri toisin. Meistä on jo koulusta lähtien karsittu liika luovuus korostamalla rationaalista ajattelua, oikeita ja vääriä vastauksia ja tehokkuutta. Ihmiset ovat oppineet vihaamaan tai pelkäämään post it -lappuja ja mindmap-harjoituksia, koska niistä on tehokkuuden ikeessä syntynyt pelkkiä näennäisen osallistamisen välineitä. Monessa organisaatiossa kulttuuri sammuttaa innon parhaimmistakin ideanikkareista.
Empatiataidot
Kuitunen kirjoittaa: “Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee hänen näkökulmastaan. Empatiataitojen merkitys korostuu, kun ihmiset sekä tieto liikkuvat vapaammin ja altistuminen erilaiselle ajattelulle on siksi väistämätöntä. Sujuvan yhteiselon edellytys on kyky oivaltaa, että vaikka toinen on kanssasi eri mieltä, hän voi silti olla oikeassa. Eikä tämä poista sitä mahdollisuutta, että myös sinä itse voit olla oikeassa.”
Mielestäni empatia korostuu myös siksi, että työelämän monimutkaistuessa meidän on kyettävä ratkomaan ongelmia yhä enenevässä määrin vuorovaikutuksessa muiden, eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Myös johtaminen on tulevaisuudessa yhä enemmän erilaisten ihmisten saattamista yhteen ja erilaisten tarpeiden ymmärtämistä empaattisesti.
Empatian osalta olemme samanlaisen haasteen edessä kuin luovuustaitojenkin kohdalla. Olemme vuosien ajan rakentaneet työkulttuureita, joissa empatia on jäänyt tehokkuuden, exceleiden ja projektisuunnitelmien jalkoihin. Siinä missä menestys on näissä työkulttuureissa ollut mahdollista saavuttaa yksilösuorituksilla, ja siitä on jopa palkittu, tulevaisuudessa se vaatii entistä enemmän yhteistyötaitoja ja empatiaa.
Luovuus- ja empatiataitoja on mahdollista kehittää siinä missä mitä tahansa muitakin taitoja. Haastavaksi sen tekee monessa työyhteisössä kulttuuri, joka ei ole tottunut arvostamaan ja harjoittamaan näitä taitoja.