Coworking-tilat ovat vastalääke työperäiseen yksinäisyyteen

Kotona tehtävässä etätyössä on monia hyviä puolia: joustava työaika, hyvä työrauha, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja ajansäästö työmatkoissa.

Asialla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Yksinäisyydestä on tullut todellinen yhteiskunnallinen ongelma, joka vaivaa yhä useampaa. Jopa 40% Yhdysvaltain aikuisväestöstä sanoo kärsivänsä yksinäisyydestä. Yksinäisyys lyhentää elinajanodotusta yhtä paljon kuin 15 savukkeen polttaminen päivässä. Etätyön ja yrittäjyyden yleistyessä on siksi tärkeää, että kotiin jäävät työntekijät saavat etätyön edut, mutta eivät kärsi yksinäisyydestä. 

Kuva: Work Hive / Mark Morris

Asian on huomannut myös Salt Lake Cityn ensimmäisen coworking-tilan perustaja Mark Morris. Morris työskenteli kotona kolme vuotta, kunnes huomasi, että työn ja vapaa-ajan ero alkoi muuttua liian epämääräiseksi (tai sitä ei ollut!), ja mieli oli maassa.  Syntyi Work Hive, joka on kasvanut vuosi vuodelta samaa vauhtia coworking-bisneksen kanssa. Work Hivessa työskentelee nyt 30-40 ihmistä, suurin osa yrittäjiä, mutta myös perinteiset yritykset ovat alkaneet hyödyntää coworking-tiloja niiden tarjoaman joustavuuden takia, ja tämän takia coworking-tilojen tulee kasvamaan.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Ei ole ihme, jos seinät alkavat kotitoimistossa kaatua päälle, sillä ihminen on syvimmältä olemukseltaan hyvin sosiaalinen olento. Jo pienet vauvat hakevat katsekontaktia vanhemmistaan, ja eristäminen on rangaistuksen muoto, jota käytetään lähinnä vankiloissa.

Vietämme ison osan ajastamme töissä, ja monelle työyhteisö tarjoaa paljon merkityksellisiä sosiaalisia kontakteja. Usein työkaverista tulee jopa ystävä. 

Siinä missä työntekijällä on usein työpaikka ja -yhteisö, johon hän kuuluu, työ voi silti tuntua yksinäiseltä. Olennaista onkin vuorovaikutuksen laatu, ei välttämättä sen määrä. 

Yrittäjällä puolestaan kotona työskentely saattaa jatkua pitkään, ja koska moni yrittäjä pyrkii pitämään kulut kurissa, työtilasta ei haluta maksaa. Työtilaan investointi saattaa kuitenkin kannattaa. Coworking-tilassa työskentelystä on tutkitusti monenlaisia etuja niin työn tuottavuuden, verkostoitumisen, oppisen kuin sosiaalisten suhteidenkin kannalta.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Kuva: Work Hive / Mark Morris

Coworking-tiloissa työskentelyn hyötyjä:

Työn tekeminen

  • 84% kertoi olevansa keskittyneempiä ja motivoituneempia 
  • 67% kertoi, että coworking-tilassa työskentely auttoi onnistumaan ammatillisesti
  • 69% sanoi kokevansa olevansa menestyneempi coworking-tilassa työskentelyn aloittamisen jälkeen

Verkostoituminen

  • 82% kertoi, että coworking on laajentanut ammatillista verkostoa
  • 80% sanoi voivansa pyytää apua muilta coworking-tilassa työskenteleviltä

Oppiminen

  • 69% sanoi oppineensa uusia taitoja
  • 68% sanoi parantaneensa olemassa olevia taitoja
  • 67% sanoi osallistuvansa silloin tällöin coworking-tilan tarjoamiin tapahtumiin

Sosiaaliset hyödyt

  • 87% raportoi tapaavansa muita jäseniä sosiaalisista syistä
  • 79% sanoi, että coworking on laajentanut heidän sosiaalista verkostoaan.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kuva: Work Hive / Mark Morris

Itsekin coworking-tilojen ahkerana käyttäjänä allekirjoitan useimmat havainnot. Mutta kuten Work Hiven perustaja Mark Morris totesi, jäsenet tulevat tilaan eri syistä. Joku hakee coworking-tilalta työrauhaa, ja sekin on ihan ok.

Tärkeä mittari viihtymiselle on oma fiilis. Jos tuntuu, että työ alkaa tuntua yksinäiseltä, mieli on alakuloinen tai kaipaa juttukaveria, ei kannata jäädä yksin neljän seinän sisälle, vaan hakeutua ihmisten seuraan. Onneksi vaihtoehtojakin on.

Coworking-tiloja Helsingissä

MoW - Mothership of Work: Kaksi toimipistettä, toinen Pienellä Roobertinkadulla ja toinen Porkkalankadulla Ruoholahdessa. Tiloja erilaisiin tarpeisiin, hyviä jäsenetuja, kuten oma sähköauto ja ilmainen popcorn, sekä tapahtumia jäsenille. 

Innovation House Finland - Coworking-tila Otaniemessä, pieniä tiloja erityisesti startupeille. Viihtyisät tilat, joissa on paljon yritysten spinoffeja ja startupeja. Vähemmän jäsenetuja kuin MoWissa, mutta edullisemmat hinnat, omaa kiipeilyseinää unohtamatta.

Hub 13 - Peruspalvelut, ml wifi ja työpisteet, tapahtumia ja erikoisuutena yrityskiihdyttämö.

Microsoft Flux - Erityisesti tech-tyypeille suunnattu coworking-tila, jolla on myös oma startup-ohjelma. Tila on ilmainen, mutta vieraat ja startupit sitoutuvat osaamisen jakamiseen ja toimimaan osana yhteisöä.

Maria 01 - erityisesti kunnianhimoisille startupeille suunnattu tila, jossa tarjolla hot deskejä ja yritysten omia tiloja. Jäsenet valitaan hakemuksen perusteella.

Mikä paikka puuttuu listalta? Kerro kommenteissa, niin päivitetään lista ajan tasalle! 

Työpäivämuotoilun pilottiprojekti - mitä siitä opimme?

3 väitettä siitä, miksi jokaisen organisaation pitäisi hallita design thinking